Olen käsikirjoittanut ja toimittanut Siirtolaisuusinstituutille 11 jaksoa Tervetuloa, tervetuloa –podcastia. Samalla sain odottamattoman sisäisen matkan omiin ennakkoluuloihini ja mielipiteisiini.
“Teen podcastia muuttoliikkeestä. Se on todella kiinnostava, suosittelen.” Suurin piirtein näillä sanoilla olen kuvaillut tätä podcastia niille lukemattomille ystäville ja tuttaville, jotka ovat kyselleet, mitä työstän parhaillaan. Suurin osa näistä ihmisistä on (ainakin tulkintani mukaan) näyttänyt ensin kysyvältä, sitten iloisesti yllättyneeltä. Maahanmuutto Suomeen ja Suomesta ulos kiinnostavat lähes kaikkia, mutta harva tuntuu ajatelleen, että siitä edes olisi helposti omaksuttavaa tietoa tarjolla.
Olen ammattitoimittaja, mutta käytännössä kaikki tämän podcastin aiheet tulivat minullekin uutena tietona. En ollut aikaisemmin miettinyt, miksi kaupungistumista tyrkytetään ratkaisuksi kaikkeen, pelastavatko maahanmuuttajat Suomen maaseudun tai mitä suomalaiset “elintasopakolaiset” puuhasivat Yhdysvalloissa sata vuotta sitten. Onneksi innostun helposti, ja haastateltavani ovat olleet anteliaita jakamaan tietoa, joten aiheisiin syntyi nopeasti henkilökohtainen suhde.
Hämmentävää oli kuitenkin havaita, että en ainoastaan larpannut kiinnostusta, vaan aloin huomata muutoksia ajatuksissani jakso toisensa jälkeen.
Miten näin pääsi käymään?
Tärkeä toimittajan työkalu on tiedostaa omat ennakkoasenteensa ja niiden mahdollinen vaikutus työhönsä. Onkin helppoa hokea papukaijamaisesti, miten kaikilla on ennakkoluuloja, minullakin. Astetta nolompaa on havaita ne konkreettisesti. Otan esimerkiksi jaksot Suomi on aina ollut monikielinen – miten muuttoliike muovaa kieltä nyt? sekä tuoreen jakson Maahanmuuttajaäidit töihin! Mutta miksi he viipyvät lasten kanssa kotona ylipäätään?
Ennen suomen kieltä koskevaa jaksoa olin jyrkkä kielipuritanisti. En voinut sietää laiskaa gen z –sanastoa (vaikka käytän sitä itse), anglismeja (joita myös käytän) enkä muutenkaan pohjoissuomalaisilleni hermoilleni käyvää helsinkiläistä nuorisopuhetta, jossa kaikki kielet sotketaan keskenään. Sitten haastattelin Helsingin yliopiston monikielisyyden tutkija Heini Lehtosta. Luin myös Jyväskylän yliopiston suomen kielen professori Maisa Martinin kirjoituksen Puhu suomea! ja tutustuin lukuisiin muihin lähteisiin.
Vaikutuin. Tämä on klisee, mutta tieto kerta kaikkiaan lisää ymmärrystä. Omalla kohdallani asiaa tietenkin auttoi miltei hermeneuttinen prosessi, jossa käsikirjoitusta ja uutta tietoa jumpataan, väännetään ja käännetään sangen syväluotaavasti. Kaikissa jaksoissa olen myös haastatellut piinkovia asiantuntijoita ja kokemuksiaan jakavia ihmisiä, joiden jakama tieto on voittanut omat ennakkoasenteeni.
Kielijakson valmistuttua huomasin poimineeni itselleni uuden asenteen. Kieli ei noin vain menekään pilalle sen takia, että sitä käytetään eri tavalla kuin ennen. Sitähän anglismit, nuorisokieli ja muut muutokset viime kädessä ovat – suomen kielen käyttämistä, joskin eri tavalla, kuin tähän mennessä on totuttu. Tällaista muokkautumista on tapahtunut aina; eivät kaikki suomen kielet vakiintuneetkaan termit ole puhtaan neitseellisen fenno-ugrilaisesta kalliosta syntyneitä, vaan lainasanoja.
Opin myös, että olen tehnyt valtavan karhunpalveluksen maahanmuuttajaystävilleni puhumalla heille englantia suomen asemesta. Se on johtunut omasta kärsimättömyydestäni. Jos molemmat meistä puhuvat englantia, en ole jaksanut odottaa, että toinen saa puristettua itsestään lauseita tällä pimeän pallonpuoliskon tonttukielellä. Miten kukaan voi kuitenkaan oppia suomea, jos sitä eivät jaksa suomalaiset itsekään kannustaa puhumaan ja käyttämään, kestipä siinä kauan tai vähän? Viime kädessä tämän kielen säilymisestä olemme vastuussa me, jotka sitä käytämme. Jos siis haluamme uusia käännynnäisiä suomen kielen käyttäjiksi, kannattaisi varmaankin olla niin sanotusti parempi lähetyssaarnaaja, ja puhua suomea enemmän itsekin.
Ennakkoluulot eivät aina ole myöskään vahvoja tai näkyviä. Maahanmuuttajakotiäitien kohdalla mielessäni oli lähinnä kyseenalaistavia kuiskauksia. Ajattelin varmaan samoin kuin moni muu asiasta tietämätön; mikseivät nämä äidit vain opettele suomea ja liity työnhakujonoon muiden kanssa? Miksi lasten kanssa pitäisi ylipäätään marinoitua kotona?
Nyt tiedän, että ajatukseni sisälsivät suorastaan älyvapaita oletuksia. Kasvava lapsi tarvitsee paljon huomiota, hoivaa ja asioiden hoitoa, ja maahanmuuttajaäidit saattavat samalla selvittää koko perheen paperitöitä, hoitaa viranomaistapaamisia, pyörittää kodin arkea ja yrittää siinä sivussa hankkiutua suomen kielen kursseille, jonne pääsee, jos pääsee. Siinä sivussa osa saattaa opiskella tai tehdä osaaikatöitäkin. Arki ei ole mitään vauvan kanssa kahvikupin äärellä lorvimista, vaan jopa kognitiivisesti kuormittavaa. Hyvin harvalla suomen kielen opettelu hoituu helposti siinä sivussa. Se vaatii omistautumista, ja sitä mahdollisuutta ei kaikilla yksinkertaisesti ole.
Töihin ei myöskään noin vain mennä. Niihin ei tällä hetkellä pääse käsiksi moni suomalainenkaan, työnhakijoita kun enemmän kuin avoimia työpaikkoja.
Eniten jäin kuitenkin pohtimaan ajatusta, joka todettiin Mobile Futures – hankkeen keskeisissä tuloksissa: äidit kasvattavat tulevia veronmaksajia, mikä on matalan syntyvyyden Suomessa arvokasta. Suomessahan on jo vuosia surkuteltu vauvojen vähyyttä ja väestön ikääntymistä. Kun joku niitä nyt sitten synnyttää ja hoitaa kotona liian pitkään, on sekin ongelma.
Kokemukseni pohjalta väittäisin siis, että Tervetuloa, tervemenoa on ainakin omalla kohdallani tehnyt tehtävänsä: lisännyt ymmärrystä ja loiventanut ajattelua. Tästä on kiittäminen kaikkia podcastin haastateltavia ja asiantuntijoita. Ilman heidän ajatuksiaan ei olisi koko podcastia, eikä varsinkaan kaikkea sitä tietoa, joka nyt on kenen tahansa saatavilla kuunneltavassa muodossa.
Jään uteliaana miettimään, mitä ennakkoluuloja pöyhimme seuraavaksi.
Kirjoittaja: Tervetuloa, Tervemenoa -podcastin toimittaja Nadja Mikkonen
Lähtisitkö kotiseudultasi seikkailemaan, töitä tekemään vai muuttaisitko pois vasta pakon edessä? Tervetuloa, tervemenoa on Siirtolaisuusinstituutin podcast ja kertoo Suomeen tulleiden ja täältä lähteneiden tarinoita ja avaa ilmiöitä niiden taustalla.
Podcastin uusissa jaksoissa pureudutaan kotoutumiseen ja sen tiellä oleviin esteisiin suomalaisessa yhteiskunnassa. Uudella tuotantokaudella julkaistaan kolme jaksoa, jotka on tehty yhteistyössä STN-rahoitteisen Mobile Futures -tutkimushankkeen kanssa.
Mobile Futures -blogissa tarkastellaan eri teemoja ja tutkimukseen liittyviä menetelmiä. Blogia kirjoittavat tutkijamme ja yhteistyökumppanimme, ja se julkaistaan eri kielillä. Jos haluat tehdä yhteistyötä kanssamme, ota rohkeasti yhteyttä osoitteeseen hello@mobilefutures.fi.
The Mobile Futures blog explores different themes as well as methodologies connected to our research. It is authored by our researchers and collaborators, and published in different languages. If you would like to collaborate with us don’t hesitate to reach out on hello@mobilefutures.fi
Mobile Futures bloggen utforskar olika teman och metoder som är kopplade till vår forskning. Den skrivs av våra forskare och samarbetspartners och publiceras på olika språk. Om du vill samarbeta med oss, tveka inte att ta kontakt på hello@mobilefutures.fi.