20.3.2024 Seija Jalagin & Johanna Leinonen
Suomalaista julkista keskustelua on vuodenvaihteessa 2023–2024 puhuttanut rajaturvallisuus, kun Venäjä käynnisti hybridioperaation itärajalla. Kolmansien maiden kansalaisia avustettiin rajan tuntumaan pyrkimään Suomeen ja Schengen-alueelle. Koska tulijoilla ei ole asianmukaisia dokumentteja, poliitikot, toimittajat ja muut keskusteluihin osallistuneet kutsuvat heitä laittomiksi siirtolaisiksi, mistä syntyy mielikuva rikollisesta toiminnasta. Useimmat ovat Suomeen päästyään hakeneet turvapaikkaa.
Turvapaikan hakeminen on kansainvälisten sopimusten mukainen perusoikeus. Turvapaikanhaku ja pakolaisuus ovat tunnettuja myös historiasta. Esimerkiksi vuosina 1944–1948 Suomesta pakeni salaa Ruotsiin tuhansia ihmisiä, joista useimmat olivat Neuvostoliiton tai Baltian maiden kansalaisia. Ruotsin maahanmuuttopolitiikassa niin sanottuihin itäpakolaisiin suhtauduttiin epäillen, koska joukossa arveltiin olevan Neuvostoliiton vakoojia. Valtaosa itäpakolaisista samoin kuin natsi-Saksan keskitysleireiltä ja sotavankeudesta pelastuneista sai turvapaikan, koska pakolaisten ja valtion tarpeet kohtasivat. Maailmansodasta taisteluitta selvinnyt Ruotsi tarvitsi kipeästi työvoimaa etenkin vauhdilla kasvavaan teollisuuteen. Vuosikymmenien kuluessa tulijat kotoutuivat ja saivat kansalaisuuden.
Miksi sotkea tämän päivän keskusteluihin esimerkkejä historiasta?
Pakkomuuttajat (engl. forced migrants) ovat ihmisiä, jotka ovat joutuneet jättämään kotinsa vastoin tahtoaan. Esimerkiksi turvapaikanhakijat, pakolaiset ja maansisäiset pakolaiset ovat osa ihmiskunnan pitkää historiaa. Nykyään ihmiset jättävät kotinsa ja kotimaansa yhä useammin myös muista syistä kuin konfliktien tai vainon tuloksena. Elinolosuhteet voivat olla kelvottomat, tai ihmisiä ajaa liikkeelle silkka köyhyys.
Tutkijat kiinnostuivat pakolaisuudesta laajemmin vasta 1980-luvulla, kun turvapaikanhakijoiden määrä Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa alkoi kasvaa globaalin etelän pakolaiskriisien myötä. Tutkimus on alusta asti ollut monitieteistä ja pyrkinyt tuloksillaan vaikuttamaan poliittisiin ratkaisuihin.
Pakolaisuuden tutkijoita velvoittaa ”tutkijan kaksoiskäsky”: edistää tieteellisen tiedon karttumista ja sitoutua eettiseen työhön. Tutkimustyön tavoitteena tulee aina olla pyrkimys lievittää pakolaisuudesta johtuvaa inhimillistä kärsimystä. Tämän takia suurin osa tutkimuksesta kohdistuu nykypäivän politiikkaan, lainsäädäntöön, hallinnan käytänteisiin, ihmisiin ja heidän tilanteeseensa. Kun tiedämme enemmän, voimme yrittää korjata ongelmakohtia.
Ongelmien korjaaminen edellyttää kuitenkin tietoa niiden taustoista. Pakoon lähtöä edeltävät pidemmät kehityskulut, jotka ovat yhä useammin ylirajaisia. Esimerkiksi Syyrian pakolaiskriisin juuret ovat ajallisesti kauempana ja alueellisesti laajemmalla kuin vuonna 2011 alkaneessa sisällissodassa. Sama koskee Palestiinan pakolaisten tilannetta, joka kumpuaa alueen kehityksestä ennen Israelin valtion itsenäistymistä vuonna 1948. Pakolaisuus ja globaali muuttoliike ylipäänsä kytkeytyvät myös kolonialismin ja rasismin historiaan, jonka tuloksia ovat globaali markkinatalous sekä alueelliset kehitys- ja elintasoerot.
Historioitsija Philip Marfleet (2007) on huomauttanut sekä tutkimuksen historiattomuudesta että historiatiedon sokeudesta. Tutkijoiden välillä on tieteellisiä kuiluja: nykypäivän ilmiöitä tutkivat eivät huomioi pakkomuuttoon johtanutta kehitystä ja historiantutkijat puolestaan ovat usein ohittaneet pakolaiset. Marfleetin mukaan historiantutkijoita vaivaa yleinen muistinmenetys, koska pakolaisten asema yhteiskunnassa on marginaalinen: pakolaisia on pidetty epätoivottuina, jopa uhkana. Historioitsija Peter Gatrell on puolestaan herätellyt tekemään tutkimusta pakolaisten näkökulmasta ja jäljittämään heidän kokemuksiaan.
Siirtolaisuutta on pakolaisuuden sijaan tutkittu runsaasti, ennen kaikkea vapaaehtoisena valintana ja usein mutkattomana, laillisena oikeutena muuttaa maasta toiseen. Esimerkiksi suomalaisten siirtolaisuus 1800-luvulla Pietariin, Norjaan ja Pohjois-Amerikkaan tai 1960-luvulla Ruotsiin mielletään itsenäisten ja määrätietoisten ihmisten valinnaksi, kun taas sisällissodan hävinneiden ja Venäjälle paenneiden 10 000 punasuomalaisen ja 1930-luvun laman jaloissa Neuvostoliittoon salaa siirtyneiden tuhansien suomalaisten vaiheet ovat kiinnostaneet tutkijoitakin paljon vähemmän.
Valtion intressit ja reaktiivinen politiikka
Nykypäivän globaali muuttoliike on poikinut myös keskustelun siitä, kuka on pakolainen, kuka siirtolainen. Kansallisten lakien ja kansainvälisten sopimusten myötä on muotoutunut käsitteitä ja luokitteluja, joilla liikkuvia ihmisiä sekä suojellaan että kontrolloidaan. Luokittelut ovat siirtyneet sellaisenaan myös julkiseen keskusteluun. Etusijalla ovat silloin yleensä valtioiden senhetkiset intressit, vailla kriittistä punnintaa historiallisista kehityskuluista. Myös liikkeellä olevien ihmisten näkökulmat jäävät näkymättömiin. Tutkijat ovat osaltaan vahvistaneet kapeaa katsetta tarkastellessaan yhtä valtiota tai yhteiskunta irrallaan laajemmista kansainvälisistä yhteyksistä. Tämä metodologiseksi nationalismiksi kutsuttu näkökulma on tunkenut myös maahanmuuttajia koskevat tulkinnat kansallisiin lokeroihin.
Historiattomuus vaikuttaa myös kansalliseen ja kansainväliseen politiikkaan. Turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten kannalta se tarkoittaa tilapäisiä tai sattumanvaraisia ratkaisuja, joilla valtiot reagoivat nopeasti eteen tulleeseen tilanteeseen sen sijaan, että toteuttaisivat pitkäjänteistä politiikkaa. Näin kävi esimerkiksi vuosina 2015–2016, kun Eurooppaan tuli yli miljoona ihmistä pääasiassa Lähi-idästä ja Afrikan maista.
Reaktiivisen politiikan voittaessa etusijalla ovat valtion intressit, vaikka ne olisivat ristiriidassa ihmisoikeuksien kanssa. Turvapaikanhakijat saatetaan niputtaa ryhmäksi, kun pitäisi tunnistaa yksilöiden taustat, osaaminen ja pyrkimys löytää uusi koti. Tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa selitetään yleensä kansallisella turvallisuudella ja perustellaan tulijoihin liitetyillä uhkakuvilla. Tuhat turvapaikanhakijaa voidaan silloin esittää vaarana vakaalle ja demokraattiselle oikeusvaltiolle.
Valtion intressit ovat kuitenkin moninaisia, kestäviä ratkaisuja vaativista työvoimakysymyksistä erilaisiin turvallisuusteemoihin. Äkillisissä muutoksissa, kuten turvapaikkahakemusten nopeasti lisääntyessä, pitkäjänteiset intressit uhkaavat kuitenkin jäädä nopeiden ratkaisujen jalkoihin. Reaktiivisen politiikan vallitessa ei kehitetä maahanmuuttajien lupaprosesseja tai kotoutumista nopeaksi ja tehokkaaksi, vaikka juuri näillä toimilla edistettäisiin sekä yksilöiden että koko yhteiskunnan sopeutumista.
Turvapaikkaoikeudesta kansainvälisten sopimusten mukaan: Turvapaikkaoikeuden takaaminen. Tietoa parlamentista. Euroopan parlamentti, https://www.europarl.europa.eu/about-parliament/fi/democracy-and-human-rights/fundamental-rights-in-the-eu/guaranteeing-the-right-to-asylum (viitattu 15.2.2024)
Kirjallisuutta
Banko, Lauren, Nowak, Katarzyna & Gatrell, Peter. What is refugee history, now? Journal of Global History, 17(1) 2022, 1-19. doi:10.1017/S1740022821000243
Crawley, Heaven & Skleparis, Dimitris. Refugees, migrants, neither, both. Categorical fetishism and the politics of bounding in Europe’s ’migration crisis’. Journal of Ethnic and Migration Studies, 44(1) 2018, 48–64.
Elie, Jérôme. Histories of refugee and forced migration studies. Elena Fiddian-Qasimiyeh, Gil Loescher, Katy Long & Nando Sigona (eds.) Refugee and Forced Migration Studies, 23–35. Oxford University Press 2014.
Jalagin, Seija. Nimble Nationalism: Transgenerational Experiences of East Karelian Refugees in Finland and Sweden. Ville Kivimäki, Sami Suodenjoki & Tanja Vahtikari (eds.) Lived Nation as the History of Experiences and Emotions in Finland, 1800-2000, 267–293. Palgrave Macmillan, 2021. https://www.palgrave.com/gp/book/9783030698812
Marfleet, Philip. Refugees and History: Why We Must Address the Past. Refugee Survey Quarterly, 26(3) 2007, 136–148. DOI:10.1093/rsq/hdi0248
Wimmer, Andreas & Glick Schiller, Nina. ”Methodological nationalism and beyond: Nation-state building, migration and the social sciences”. Global Networks 2(4) 2002, 301–334.
Kuvan valokuva on luotu tekoälyllä koordinaattorin kehotteesta.
The Mobile Futures blog explores different themes as well as methodologies connected to our research. It is authored by our researchers and published in different languages. If you would like to collaborate with us don’t hesitate to reach out on hello@mobilefutures.fi
Mobile Futures -blogissa tarkastellaan eri teemoja ja tutkimukseen liittyviä menetelmiä. Blogia kirjoittavat ovat tutkijamme, ja se julkaistaan eri kielillä. Jos haluat tehdä yhteistyötä kanssamme, ota rohkeasti yhteyttä osoitteeseen hello@mobilefutures.fi.
Mobile Futures bloggen utforskar olika teman och metoder som är kopplade till vår forskning. Den skrivs av våra forskare och publiceras på olika språk. Om du vill samarbeta med oss, tveka inte att ta kontakt på hello@mobilefutures.fi.