24.2.2023 Stephen Phillips
Ajatusta siitä, että Pohjoismaat ovat monissa asioissa poikkeuksellisia, ja se liittyy usein erityisesti Pohjoismaiden näennäiseen menestykseen hyvinvointivaltioiden kehittämisessä ja pohjoismaisten kansalaisten suhteellisen korkeaan elintasoon, on vaikea pitää yllä, kun tarkastellaan näiden maiden turvapaikkapolitiikkaa. Pohjoismaiden poikkeuksellisuuden käsitystä tarkastellaan usein kritiikittömästi, sillä se "luo pohjoismaisten yhteiskuntien ympärille sisäisesti ja kansainvälisesti moitteettoman pinnan."[1] Sen sijaan, että Pohjoismaat olisivat poikkeuksellisia missään myönteisessä mielessä, ne toteuttavat Yhdysvaltojen ja Australian kaltaisten valtioiden laatimaa politiikkaa, jossa kansallisen turvallisuuden ja rajavalvonnan retoriikkaan liittyy lisääntyvä vihamielisyys ei-toivottuja maahanmuuttajia kohtaan pelotteen ja ulkoistamisen politiikkojen avulla. Turvapaikanhakijoiden kohtelu kyseenalaistaa perusteellisesti kaikenlaisen kuvan pohjoismaisesta poikkeuksellisuudesta, joka perustuu tuen ja turvaverkon tarjoamiseen yhteiskunnan haavoittuvimmille jäsenille.
Pohjoismainen poikkeuksellisuus
Erilaisia poikkeuksellisuuksia esiintyy jopa Pohjoismaiden sisällä. Esimerkiksi Suomessa tätä ajatusta perustellaan sillä, että Suomella ei ole ollut omia merentakaisia siirtomaita, mikä ei kuitenkaan ollut mahdollista, sillä Suomi oli itse osa Ruotsin valtakuntaa vuoteen 1809 asti ja sen jälkeen Suomen suuriruhtinaskunta itsenäisyyteen 1917 asti. Vieraiden valtojen ylivalta ei kuitenkaan estänyt suomalaisia hyötymästä kolonialismista, ja monet suomalaiset osallistuivat siirtomaayrityksiin Amerikassa ja Kongossa. Sen lisäksi, että suomalaisilla on ollut rooli kolonialismissa ulkomailla, Suomen valtiolla on jatkuva historia kolonialistisista, assimilaatiohenkisistä käytännöistä ja politiikasta saamelaisia kohtaan.[2] Vastaava jännite vallitsee Tanskassa, jossa ajatus Tanskasta hyväntahtoisena kolonialistisena isäntänä on olemassa rinnakkain historiallisen puuttumisen kanssa grönlantilaisten jokapäiväisiin asioihin, mukaan lukien yritykset kontrolloida avioliittoa, lisääntymistä ja työvoimaa, sekä jatkuva järjestelmällinen syrjintä tanskalaisten ja grönlantilaisten välillä nykypäivään asti.[3]
Yhdysvallat ja Australia, jotka ovat kaksi keskeistä ulkoistetun pohjoismaisen turvapaikkapolitiikan inspiraation lähdettä, säilyttävät myös omat erityiset - vaikkakaan ei kansallisen identiteetin kannalta kattavat - poikkeuksellisuutensa, kuten pohjoismaisessa tapauksessa. Esimerkiksi Yhdysvaltojen juristit pyrkivät pitämään etäisyyttä kansainväliseen kehitykseen ja pitävät Yhdysvaltojen suvereniteettia tärkeämpänä kuin osallistumista laajempiin oikeudellisiin keskusteluihin. Australian poikkeuksellisuus näkyy sen tilapäisen suojelun järjestelmässä, jota ei muista vastaavista järjestelmistä poiketen ole suunniteltu maahanmuuttajien massatulvaa varten ja jota ei sovelleta maahanpääsykeinona vaan pelotteena. Australian lähestymistapa on ristiriidassa esimerkiksi EU:n tilapäistä suojelua koskevan lähestymistavan kanssa, sillä se luo Australian poikkeuksellisuuden, jossa keskitytään kaikkiin ei-toivottuihin maahanmuuttajiin, vaikka heitä olisi vain vähän, ja jonka tarkoituksena ei ole helpottaa alueelle pääsyä vaan estää se. Euroopan maat ovat käyttäneet tilapäistä suojelua (erotuksena muista kansainvälisen suojelun muodoista) keinona osoittaa humanitaarista arvovaltaansa, kun taas Australia käyttää tilapäistä suojelua rankaistakseen ei-toivottuja laittomia maahanmuuttajia, jotka pyytävät jatkuvaa suojelua.
Turvapaikkapolitiikan siirtäminen
Pakkomuuton tapauksessa pohjoismainen poikkeuksellisuus on edelleen vaikeasti havaittavissa. Pohjoismaat ovat poikkeuksellisia vain siinä mielessä, että niiden suhteellinen maantieteellinen eristyneisyys eteläisistä ja itäisistä rintamalinjoista antaa niille jonkinasteisen suojan joukkomuuttoa vastaan. Suomella on merkittävä yhteinen raja Venäjän kanssa, mutta tämän rajan yli ei ole viime aikoina tapahtunut eikä tällä hetkellä ole todennäköistä, että maahanmuutto olisi tapahtunut joukoittain. Pohjoismaiden politiikat ja retoriikka, jotka ovat suurelta osin EU:n yhteisen eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän (CEAS) puitteissa, eivät kuitenkaan poikkea merkittävästi muiden EU:n jäsenvaltioiden politiikoista ja retoriikasta eivätkä myöskään Yhdysvaltojen ja Australian politiikoista. Monet pohjoismaiset johtajat käyttävät samaa kieltä kuin Yhdysvaltojen ja Australian johtajat, ja heidän retoriikassaan on tullut tavalliseksi vaatimus turvapaikanhakijoiden nollaprosenttisesta määrästä, jossa keskitytään sosiaaliseen yhteenkuuluvuuteen kohdistuviin uhkiin, rikollisuuteen, laittomuuteen ja tarpeeseen häiritä ihmissalakuljettajien liiketoimintamallia. Tämä retoriikka on ilmaistu ja normalisoitu, vaikka turvapaikanhakijoiden määrä, jotka yrittävät päästä Pohjoismaihin, on suhteellisen pieni. Turvapaikkahakemusten määrä kasvoi kolmessa pohjoismaisessa EU:n jäsenvaltiossa vuonna 2015, minkä jälkeen se laski ja normalisoitui vuodesta 2016 alkaen, vuotta aikaisemmin kuin koko EU:ssa. Esimerkiksi Tanska vastaanotti 20 935 hakemusta vuonna 2015 ja 6 180 vuonna 2016, Ruotsi 162 450 vuonna 2015 ja 28 790 vuonna 2016 ja Suomi 32 345 vuonna 2015 ja 5 605 vuonna 2016. Vuonna 2020 Tanska vastaanotti 1 475 turvapaikkahakemusta, Suomi 3 190 ja Ruotsi 16 225. Nämä vuoden 2020 luvut vastaavat alle viittä prosenttia EU:n kokonaisluvusta, ja vaikka nämä maat ovat varmasti väestömäärältään hyvin pieniä, ne kuuluvat Euroopan vauraimpiin maihin.
Viimeaikaisin esimerkki tällaisesta politiikan levittämisestä on Tanskan siirtyminen sallimaan turvapaikanhakijoiden offshore-käsittely, jonka esikuvana ovat suoraan Yhdysvaltojen Guantanamo Bayn offshore-käsittely Kuubassa ja Australian Tyynenmeren ratkaisu, jonka mukaisesti tuhansia turvapaikanhakijoita on siirretty Manus-saarelle (Papua-Uusi-Guineassa) ja Naurulle käsittelyä varten. Tanska ehdottaa Yhdistyneen kuningaskunnan tavoin turvapaikanhakijoiden siirtämistä Ruandaan käsittelyä ja asuttamista varten. Vaikka sitä ei ole vielä pantu täytäntöön, se on riittävä osoitus siitä, että Pohjoismaat ovat valmiita noudattamaan jopa Yhdysvaltain ja Australian ei-toivottuja maahanmuuttajia koskevan politiikan kiistanalaisimpia elementtejä. Suomen äskettäinen ilmoitus ennaltaehkäisevän rajamuurin rakentamisesta Venäjän vastaiselle rajalle osoittaa, että rajaturvallisuuden parantaminen asetetaan kansainvälisen ihmisoikeuslainsäädännön edelle, ja se herättää mielikuvia Yhdysvaltojen ja muiden rikkaiden maiden muurien rakentamishankkeista. Turvapaikkapolitiikassa ja siihen liittyvässä retoriikassa pohjoismainen poikkeuksellisuus on kaukainen muisto, vaan Pohjoismaat kulkevat muiden valtioiden viitoittamaa polkua. Tämä rangaistukseen ja syrjäytymiseen tähtäävän turvapaikkapolitiikan normalisoituminen entisestään vaikuttaa turvapaikka-asioiden rappeutumiseen ja haurauteen laajemminkin - kun jopa ne valtiot, jotka väittävät olevansa demokraattisimpia ja humanitaarisimpia arvoja, pyrkivät salaliitossa torjumaan ei-toivottuja maahanmuuttajia, suojelun, turvapaikan ja yleismaailmallisten ihmisoikeuksien kaltaisista käsitteistä tulee yhä arveluttavampia.
Tämä teksti on muokattu Retfærd-lehdessä julkaistavasta artikkelista: Nordisk Juridisk Tidskrift -julkaisusta, jonka otsikko on "Nordic Exceptionalism or a Well-Trodden Path?". Turvapaikkapolitiikan oppeja Yhdysvalloista ja Australiasta".
Viitteet:
[1] JENSEN, L. ja LOFTSDÓTTIR, K. 2022. Poikkeuksellisuus. 3. Routledge: Oxon.
[2] Ks. MERIVIRTA, R. ja KOIVUNEN, L. (toim.) 2021. Suomen siirtomaakohtaamiset: Anti-imperialismista kulttuuriseen kolonialismiin ja osallisuuteen.. Palgrave Macmillan: Cham.
[3] PETTERSON, C. 2012. Kolonialismi, rasismi ja poikkeuksellisuus. Teoksessa . Valkoisuus ja jälkikolonialismi Pohjoismaissa: Toiset maahanmuuttajat ja kansalliset identiteetit., toim. Kristín Loftsdóttir ja Lars Jensen, 29-42. Ashgate: Surrey.
Mobile Futures -blogissa tarkastellaan eri teemoja ja tutkimukseen liittyviä menetelmiä. Sen kirjoittajina ovat tutkijamme, ja sitä julkaistaan eri kielillä. Jos haluat tehdä yhteistyötä kanssamme, ota rohkeasti yhteyttä osoitteeseen hello@mobilefutures.fi.
Mobile Futures -blogissa tarkastellaan eri teemoja ja tutkimukseen liittyviä menetelmiä. Blogia kirjoittavat ovat tutkijamme, ja se julkaistaan eri kielillä. Jos haluat tehdä yhteistyötä kanssamme, ota rohkeasti yhteyttä osoitteeseen hello@mobilefutures.fi.
Mobile Futures bloggen utforskar olika teman och metoder som är kopplade till vår forskning. Den skrivs av våra forskare och publiceras på olika språk. Om du vill samarbeta med oss, tveka inte att ta kontakt på hello@mobilefutures.fi.