-

Monimuotoisuutta, luottamusta ja kaksisuuntaista kotoutumista tutkiva Mobile Futures -konsortio sai jatkorahoituksen.
Mobile Futures -tutkimuskonsortio on saanut kolmen vuoden jatkorahoituksen Strategisen tutkimuksen neuvostolta (STN). Konsortiossa tutkitaan monimuotoisuutta, luottamusta ja kaksisuuntaista kotoutumista. Johtoajatuksena on, että tasavertainen yhteiskunta on kestävämpi kohdatessaan väestörakenteen muutosten haasteet.
-

Palveluiden kasvottomuus uuvuttaa nuoria aikuisia
Arkipäivän kohtaamisten merkitys kotoutumiselle on Oulussa tehtävän Mobile Futures -tutkimuksen keskeinen teema. Tutkimusta on tehty kuluneen vuoden aikana viettämällä aikaa eri taustaisten nuorten aikuisten kanssa ja haastatellen aikuisia, jotka tukevat ja ohjaavat työssään nuoria. Nuorten kuormitustekijöistä ja kaipaamasta tuesta on vaihdettu kevään mittaan ajatuksia Diakonissalaitoksen Vamos Oulun kanssa. Nuorten kohtaaminen palvelujärjestelmässä on ollut keskusteluidemme keskeinen...
-

Nuorten hyvinvointi etusijalle: keskeisiä tuloksia tutkimuksesta
Mobile Futures tutkija Iida Kauhanen esitteli väitöskirjansa keskeisiä tuloksia perheryhmäkotien ohjaus- ja valvontatyötä tekeville viranomaisille ELY-keskuksen kehittämispäivillä.
-

Mobile Futures -tutkija Hamed Ahmadinia on menestyksekkäästi puolustanut väitöskirjaansa.
Mobile Futures -tutkija Hamed Ahmedinia on menestyksekkäästi puolustanut väitöskirjaansa "Navigating Cultural, Health, and Information Landscapes: A User-focused Approach to Immigrant Health in a Nordic Context" Åbo Akademin yliopistossa.
-

Mobile Futures -tutkija Stephen Phillips on puolustanut väitöskirjaansa menestyksekkäästi.
Mobile Futures -tutkija Stephen Phillips on menestyksekkäästi puolustanut Åbo Akademin yliopistossa väitöskirjaansa "An examination of deterrence and access to asylum through law, rhetoric and experience". Phillips on tutkinut, miten valtiot käyttävät turvallisuusretoriikkaa turvapaikanhakijoiden pelotteluun. Hufvudstadsbladetin artikkelissa 23.4.2024 hän huomauttaa, että turvallisuus ei sulje pois mahdollisuutta...
-

Yhdenvertainen osallisuus yksintulleiden nuorten koulupoluilla
Ilman huoltajia Suomesta turvapaikkaa hakeneiden, eli yksintulleiden nuorten elämää kuvataan usein sanalla haavoittuvuus. Näiden nuorten haavoittuva asema tunnistetaan yleisesti, sen sijaan heidän tarpeensa olla yhdenvertainen osa yhteisöä jää tunnistamatta. Tutustu aiheeseen Sivistyksen supervoimia -podcastissa: Yhdenvertainen osallisuus yksintulleiden nuorten koulupoluilla.
-

Tiedeakatemian Tiedettä tiiviisti -koosteet
Mobile Futures osallistui Tiedeakatemian Tiedettä tiiviisti koosteeseen, joka keskittyy Suomessa asuvien ulkomaalaistaustaisten hyvinvointiin ja osallisuuteen.
-

Siirtolaisuusinstituutti täyttää tänä vuonna 50 vuotta!
Siirtolaisuusinstituutti juhlii tänä vuonna 50-vuotisjuhlavuottaan, juhlavuoden ohjelmasta löytyy mielenkiintoisia tapahtumia ympäri Suomea. Luvassa on muun muassa näyttelyitä, seminaareja, kirjailtoja ja paljon muuta. Yksi juhlavuoden kohokohdista on puistojuhla, joka järjestetään 13. kesäkuuta Tuomiokirkkopuistossa Turussa!
-

Valtiottomuus Suomessa: hyvät, huonot ja rumat asiat
Suomen kansalaisuuslain meneillään olevalla uudistuksella on laajoja vaikutuksia Suomessa asuviin henkilöihin, joilla ei ole Suomen kansalaisuutta. Tässä blogissa tutkitaan uudistuksen vaikutuksia ja merkitystä kansalaisuudettomille henkilöille ottaen huomioon eri sovellettavat oikeudelliset puitteet ja Suomen hallituksen ehdottamat lakimuutokset.
-

Oikeistolainen shokkioppi Suomen ja Venäjän rajalla
Suomen oikeistohallitus on hiljattain ehdottanut lakia, jolla rajoitetaan turvapaikanhakijoiden oikeutta hakea turvapaikkaa Suomen rajoilla kansallisen turvallisuuden varjolla. Ihmisoikeus- ja maahanmuuton tutkijaryhmänä selvitämme, miten tämä laki rikkoo Suomen kansainvälisiä velvoitteita ja ihmisoikeuslainsäädäntöä.