19.2.2026 Outi Kähäri ja Seija Jalagin
Monet länsimaiset yhteiskunnat varautuvat turvallisuusuhkiin ja kiristävät samanaikaisesti kansalaisuuslainsäädäntöä. Kansalaisuuden saamisen ehdot kiristyivät Suomessa 17.12.2025 voimaan tulleiden kansalaisuuslain muutosten myötä. Tutkimme Venäjältä ja Neuvostoliitosta pakkomuuttaneiden kansalaisuusanomuksia 1930-Suomessa ja pohdimme tässä blogikirjoituksessa sitä, millaisia yhtäläisyyksiä nykyisillä kansalaisuuslain muutoksilla on aiempiin kansalaistamisprosesseihin. Mitä eriaikaiset ilmiöt kertovat kansalaisuuteen liitetyistä arvoista ja merkityksistä ja miten lyhytjänteisyys vaikuttaa lainsäädäntöön, kun muutoksia tehdään nopeasti muuttuvan poliittisen tilanteen perusteella?
Länsimaisissa yhteiskunnissa on 2000-luvulla lisääntynyt huoli sisäisestä ja ulkoisesta turvallisuudesta. Useissa maissa varaudutaan nyt kiihtyvään tahtiin erilaisiin uhkiin. Usein niiden esitetään tulevan ulkoapäin, valtiorajojen yli. Näitä uhkia koetetaan torjua maahanpääsyn kiristyksillä, ulkomaalaisvalvonnalla ja Euroopassa myös kiihtyvällä sotilaallisella varustelulla Venäjän Ukrainassa käymän hyökkäyssodan ja USA:n arvaamattoman ulkopolitiikan vuoksi.
Kansainvälisessä tutkimuksessa on osoitettu, että erilaisten uhkaskenaarioiden korostuminen yhteiskunnassa voi johtaa kiristyksiin myös kansalaisuuden saamisessa ja kansalaisoikeuksissa. Nämä kiristykset hankaloittavat maahan muuttaneiden yhteiskunnallista ja poliittista osallistumista uudessa kotimaassa. Erilaisilla maahanmuuttoa, oleskelulupia ja kansalaistamista koskevilla kiristyksillä voi olla vaikutuksia myös osaajien muuttohalukkuuteen.
Suomessa Orpon hallitus on kiristänyt kansalaisuuden saamisen ehtoja: kansalaisuuslain uusimmat muutokset tulivat voimaan 17.12.2025. Lakimuutoksen myötä Suomen kansalaisuutta hakevan toimeentuloedellytyksiin, henkilöllisyyden selvittämiseen, asumisaikaan ja nuhteettomuuteen tuli tiukennuksia.
Jatkossa Suomen kansalaisuutta hakevan toimeentulon pitää olla turvattu aiempaa paremmin. Lain mukaan näin ei ole, jos hakija on turvautunut kuluneiden kahden vuoden aikana yhteensä yli kolmen kuukauden ajan työttömyysetuuteen tai toimeentulotulotukeen. Aiemmin kansalaisuuslaki ei sisältänyt varsinaista kieltoa tai rajattua määräaikaa toimeentulotuen tai työttömyysturvan käytölle, vaan toimeentuloa arvioitiin kokonaisuutena, eikä tukien saaminen automaattisesti estänyt kansalaisuuden saamista.
Lisäksi henkilöllisyys on pystyttävä todistamaan aiempaa pitävämmin. Hakijan tulee hankkia kansallinen passi tai muu selvitys, vaikka hänellä olisi jo muukalaispassi. Se voi tarkoittaa kallista matkustamista jopa toisessa maassa sijaitsevaan edustustoon, ja vainoa kokeneille myös turvallisuusuhkaa. Rikokset tai niiden yritys vaikuttavat aiempaa enemmän kansalaistamisen mahdollisuuksiin, mikä heijastaa turvallisuusnäkökohtien korostumista. Jo myönnetyn Suomen kansalaisuuden voi myös menettää aiempaa helpommin, mikäli kansalaisuutta hakeva on antanut virheellisiä tietoja tai toiminut jollakin tapaa petollisesti hakuprosessin aikana.
Kansalaisuuslain uudistamisen lisäksi julkisuudessa on kuultu kannanottoja, että suomalainen sosiaaliturva rajattaisiin vain Suomen kansalaisille. Käytäntöä kannattavat väittävät esimerkiksi, että liian moni Suomen kansalaisuutta vailla olevista elää sosiaaliturvan varassa. Maahanmuuttokriittiset poliitikot ovat myös esittäneet, että toimeentulotukea ei pitäisi maksaa alle kymmenen vuotta Suomessa asuneille ulkomaalaisille. Näissä ulostuloissa kuuluu muukalaisvihamielisyyttä ja rasismia oikeusvaltiossa yleisesti vaalitun tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden sijaan.
Sekä turvallisuusuhkana pitäminen että muukalaisvihamielisyys ovat Suomen ja muidenkin Euroopan maiden maahanmuuttohistoriasta tuttuja ilmiöitä, joilla on aina kytkös oman aikansa poliittiseen, taloudelliseen ja sosiaaliseen tilanteeseen. Väitteiden perusteita pitää arvioida kriittisesti ja omassa viitekehyksessään. Väestökehityksen ja hyvien väestösuhteiden näkökulmasta maahanmuutto- ja kotoutumispolitiikan, samoin kuin ulkomaalaislain perusteiden, on oltava pitkäjänteisiä, eikä heiluttava vaalikausien mukaan.
Kuka kuuluu meihin?
Kansalaisuuden ehtojen kiristämisen taustalla ovat maahanmuuttajille asetetut vaatimukset onnistua yhteiskuntaan kotoutumisessa omin päin, vaikka hallitus samaan aikaan leikkaa kotoutumistoimiin suunnattua julkista rahoitusta. Kaikissa lainsäädännön ja käytäntöjen kiristyksissä heijastuu valtaapitävien poliittinen pyrkimys rajata sitä, kuka saa kuulua “meihin” eli kuviteltuun suomalaisyhteisöön. Kuitenkin esimerkiksi maanpuolustusta ajatellen on kriittinen kysymys, kokevatko maahan muuttaneet Suomen kotimaakseen, joka puolestaan luottaa heihin kansalaisuuden myöntämällä.
Ulkomaalaislain uudistukset Suomessa antavat nyt itse asiassa viranomaisille lisää valtaa arvioida, kuka voi muodostaa uhan kansalliselle turvallisuudelle, kuten lain 6a § osoittaa: ”Henkilölle ei myönnetä kansalaisuutta hakemuksen tai ilmoituksen perusteella, vaikka hän täyttäisi kansalaisuuden saamisen edellytykset, jos on perusteltua syytä epäillä, että kansalaisuuden myöntäminen vaarantaa kansallista turvallisuutta, tai jos kansalaisuuden myöntäminen muusta painavasta syystä hakijan tilanteen kokonaisvaltaisen tarkastelun perusteella on vastoin yhteiskunnan tai valtion etua.”
Uusissa kansalaisuutta koskevissa tutkimuksissa kansalaisuutta on tarkasteltu muodollista kuulumista laajempana järjestelmänä ja käytänteinä, joissa kansalaisuutta määritellään jatkuvasti suhteessa “toiseen”. Tämän toisen on julkisessa keskustelussa usein esitetty pyrkivän muuttamaan maahan hyötymistarkoituksessa. Ihannekansalaiseen taas liitetään taloudellinen menestys tai ennakko-oletus menestyksestä tulevaisuudessa.
Turvallistamisen ja työkansalaisen historialliset juonteet
Kansalaistamista koskevat lakimuutokset ja niistä käytävä yhteiskunnallinen keskustelu osoittavat tarpeen ymmärtää kansalaistamista Suomessa myös historiallisesta näkökulmasta. Viimeaikainen historiantutkimus ulkomaalaisten viranomaiskohtelusta Suomessa korostaa ulkomaalaisten pitämistä turvallisuusuhkana eri vaiheissa. Ulkomaalaisista on historian saatossa esitetty poliittisia, tautien leviämiseen tai rikollisuuteen viittaavia uhkakuvia. Suomen itsenäistymisestä lähtien uhkakuvat on liitetty pääosin venäläisiin ja neuvostoliittolaisiin, 1970-luvulta lähtien myös islaminuskoisiin. Erinäisistä turvallisuusuhista huolimatta Suomi on koko itsenäisyytensä ajan ottanut vastaan Venäjältä ja Neuvostoliitosta paenneita sekä vapaaehtoisesti muuttaneita ihmisiä.
Venäjän sota Ukrainaa vastaan ja sodan laajentumisen uhka Euroopassa on viime vuosina kiihdyttänyt yhteiskunnallisia keskusteluja Suomessa asuvista Venäjän kansalaisista sekä Suomen ja Venäjän kaksoiskansalaisista koskien heidän lojaalisuuttaan Suomelle ja mahdollisuuttaan toimia valtiollisena turvallisuusuhkana Venäjän hyväksi. Osa uhista on kansallisen turvallisuuden näkökulmasta todellisia. Huomion kohdistaminen yksipuolisesti turvallisuusuhkiin keskusteltaessa maahan muuttaneista on kuitenkin leimaavaa. Suomessa asuvien, Venäjältä ja Neuvostoliitosta muuttaneiden yksilöiden ja ryhmien turvallistaminen voi heikentää Suomeen pysyvästi muuttaneiden oikeuksia, kuten mahdollisuutta saada kansalaisoikeudet.
Venäjän ja Suomen välillä on vuosisatojen aikana muutettu vilkkaasti maasta toiseen. Esimerkiksi vuoden 1917 vallankumouksen jälkeen Venäjältä pakeni Suomeen kymmeniä tuhansia entisen Venäjän alamaisia. Merkittävä osa heistä ja heidän perheenjäsenistään haki ja sai Suomen kansalaisuuden. Olemme tutkineet näiden Venäjän alamaisten ja neuvostoliittolaisten kansalaistamishistoriaa Suomessa erityisesti poliittisesti polarisoituneella 1930-luvulla keskittyen niin kutsuttuihin heimopakolaisiin eli inkeriläisiin ja itäkarjalaisiin.Tutkimuksemme tuo esiin, miten taloudelliset, poliittiset ja yhteiskunnalliset käsitykset ja ihanteet heijastuivat kansalaistamisprosesseissa ja viranomaisten tulkinnoissa, kun arvioitiin hakijoiden kelpoisuutta Suomen kansalaiseksi.
Vaikka 1930-luvulla nojattiin kansalaistamisprosesseissa ensisijaisesti lakeihin ja hallinnollisiin toimintatapoihin, ihannekansalaisuutta määriteltiin myös byrokraattisissa menettelyissä, joissa näkyivät ajan poliittiset, uskonnollismoraaliset ja yhteiskunnalliset ihanteet. Tämän päivän kansalaisuuslain muutokset herättivät meidät pohtimaan, miten sotienvälisen ajan tulkinnanvaraisia käytänteitä jälleen sovelletaan Suomen kansalaisuutta hakeviin ulkomaalaisiin.
Tutkimuksemme mukaan ulkomaalaisen terveys sekä ahkeruus ja kurinalaisuus työelämässä todistivat 1930-luvulla laajemminkin kansalaistettavan luotettavuudesta ja moraalisesta kelvollisuudesta. Työnteon korostuminen kansalaistamismenettelyissä oli tuolloin tyypillistä, mutta on jälleen yhä tärkeämpää kuten valmistelussa olevat tai juuri voimaan tulleet lait ja niistä käydyt julkiset keskustelut osoittavat. Myös lainkuuliaisuuteen liittyvät kiristykset alleviivaavat uuden kansalaisen yhteiskunnallista mainetta, nuhteettomuutta ja moraalista luotettavuutta aiempaa tarkemmin.
Erityisesti ”työkansalaisuuden” korostaminen ilmentää historiallisia kerrostumia, joissa näkyvät itsenäisen Suomen alkuvuosikymmenien protestanttisen työetiikan ihanteet ja käsitykset terveistä ja työkykyisistä kansalaisista osana rakenteilla ollutta, yhtenäistä kansakuntaa. Kuten todettua, Suomen kansalaiseksi hakeva ei saa turvautua kuluneiden kahden vuoden aikana yli kolmen kuukauden ajan työttömyysetuuteen tai toimeentulotulotukeen. Myös 1930-luvulla köyhäinapua tarvinneet ulkomaalaiset saattoivat vain haaveilla Suomen kansalaisuudesta.
On mahdollista, että nykyiset kansalaisuuslain muutokset – jotka ilmentävät myös turvallistamiskehitystä – antavat yhä enemmän valtaa edellä kuvatuille käsityksille ihannekansalaisesta. Näitä käsityksiä soveltavat – tietoisesti tai tiedostamattaan – viranomaiset, kuten Maahanmuuttovirasto (Migri), joilla on merkittävä tulkintavalta ja joka toimii Sisäministeriön alaisena kulloisenkin ministerin poliittisessa ohjauksessa.
Mobile Futures -blogissa tarkastellaan eri teemoja ja tutkimukseen liittyviä menetelmiä. Blogia kirjoittavat tutkijamme ja yhteistyökumppanimme, ja se julkaistaan eri kielillä. Jos haluat tehdä yhteistyötä kanssamme, ota rohkeasti yhteyttä osoitteeseen hello@mobilefutures.fi.
The Mobile Futures blog explores different themes as well as methodologies connected to our research. It is authored by our researchers and collaborators, and published in different languages. If you would like to collaborate with us don’t hesitate to reach out on hello@mobilefutures.fi
Mobile Futures bloggen utforskar olika teman och metoder som är kopplade till vår forskning. Den skrivs av våra forskare och samarbetspartners och publiceras på olika språk. Om du vill samarbeta med oss, tveka inte att ta kontakt på hello@mobilefutures.fi.