13.3.2025 Linda Bäckman
Kotoutumisen käsitettä on jo jonkin aikaa tutkimuksessa käsitelty monisuuntaisena ilmiönä, jossa vastuu kotoutumisesta ei ole yksinomaan maahan muuttaneilla, vaan kaikilla yhteiskunnan jäsenillä ja instituutioilla. Julkisessa keskustelussa kotoutuminen kuitenkin näyttäytyy useimmiten maahan muuttaneisiin kohdistuvina velvollisuuksina ja odotuksina.
Terveydenhoitoalalla on nykyään huomattava pula ammattitaitoisesta henkilökunnasta. Tämän vuoksi eri toimijat, kuten yksityiset yhtiöt, hyvinvointialueet ja koulutuslaitokset, rekrytoivat hoitajia ulkomailta. Rekrytoinneissa on jo useasti ilmennyt vakavia ongelmia, joihin tulisi puuttua lainsäädännön ja monitoroinnin keinoin. Hoiva-alan moninaistumisesta on keskusteltu mediassa vilkkaasti, varsinkin liittyen ulkomailta rekrytoitujen hoitajien kielitaitoon. Ammattiliitto SuPer on myös nostanut esiin huolensa vaaratilanteista ja potilasvahingoista, joita yhteisen kielen puuttuminen aiheuttaa. SuPer vaatiikin työnantajilta vastuunkantoa rekrytoidun hoivahenkilökunnan riittävästä kielitaidosta.
Kuten kielentutkimuksessa on todettu, kielen osaaminen ei ole staattinen tila, vaan oppiminen on jatkuva ja monivaiheinen prosessi. Siihen vaikuttavat myös kohtaamiset kohdekieltä puhuvien kanssa. Osana Mobile Futures –hanketta olen seurannut kolmea ulkomailta rekrytoitua opiskelijaryhmää noin vuoden ajan. Ryhmät on rekrytoitu eri maista Euroopan ulkopuolelta. Kaikki suorittavat lähihoitajan tutkintoa ammatillisessa koulutuksessa, kaksi ryhmää oppisopimuksella ja kolmas lähiopetuksessa. Oppisopimuksella koulutettavat työskentelevät vanhainkodeissa tai kotihoidossa ja osallistuvat lähiopetukseen muutamana päivänä kuukausittain. Koulutuspäivien aikana tekemieni havaintojen lisäksi olen myös haastatellut 27 opiskelijaa heidän kokemuksistaan, tarpeistaan ja toiveistaan.
Opiskelijoiden haastatteluissa esiin nousi yllättäväkin teema, joka liittyy ikäihmisten kanssa koettuihin arjen kohtaamisiin, joita kuvailtiin lämmöllä. Tässä tekstissä keskityn opiskelijoiden kertomuksiin vuorovaikutuksesta ikäihmisten kanssa ja ikäihmisten roolista arjen tukena. Esimerkki osoittaa, kuinka kotoutuminen on monisuuntaisempi ilmiö kuin mitä julkinen keskustelu antaa ymmärtää.
Arjen vuorovaikutustilanteet oppimisen motivaattoreina
Tutkimukseen osallistuneet opiskelijat kokivat suomen kielen oppimisen suurimpana haasteena opinnoissaan. Hoivatyö sinänsä oli monelle tuttua; yhdessä ryhmässä kaikilla oli sairaanhoitajantutkinnon lisäksi runsaasti kokemusta alalta, kun taas toisessa kaikki olivat toimineet kotiapulaisina. Kolmannen ryhmän opintotaustat olivat eri aloilta. Osa ryhmistä oli opiskellut suomen kieltä verkossa jo ennen Suomeen tuloa, mutta kurssilla opittu kieli oli erilaista kuin arjessa kohdattu kieli murteineen. Kielen oppiminen on myös hyvin yksilöllinen prosessi, ja siinä, missä osa opiskelijoista edistyi nopeasti ja puhui itsevarmasti, toiset kokivat paineita ja stressiä oppia paremmin ja lyhyemmässä ajassa. Kielen tärkeys hoivatyössä tuotiin myös usein esiin niin haastatteluissa kuin jutteluhetkissä välitunneilla aineistonkeruun aikana.
Vaikka suomen kieli koettiin haastavana, haastatteluissa piirtyi kuitenkin enimmäkseen positiivinen kuva kanssakäymisestä ikäihmisten kanssa hoivalaitoksissa ja kotihoidossa. Moni opiskelija totesi, että ikäihmiset vaikuttavat ymmärtävän heitä usein jopa paremmin kuin työkaverit. Eräs haastateltava kertoo:
You find sometimes when you are in home care, you tell client, nyt minä en osaa suomen kieli, minä puhuu vähän, they say you are really speaking good, I can hear. Like sometimes you find the clients even are more motivating than the nurses.
[Joskus kotihoidossa kerrot asiakkaalle, nyt minä en osaa suomen kieli, minä puhuu vähän, he sanovat sinä puhut todella hyvin, minä kuulen. Joskus huomaat, että asiakkaat ovat motivoivampia, kuin sairaanhoitajat.]
Ymmärtämisen lisäksi opiskelijat luonnehtivat ikäihmisiä usein kannustavina ja ’hyvinä opettajina’, jotka korjaavat oikeat partitiivimuodot sekä kysyvät ymmärsitkö. Eräs haastateltava mainitsi, että hänen itseluottamuksensa kasvaa kanssakäymisessä iäkkäiden asukkaiden kanssa ja että hän tuntee olonsa mukavaksi heidän seurassaan. Toinen haastateltava huomautti, että kotihoidon asiakkaat ovat avuliaita ja kuuntelevat tarkkaan sekä puhuvat hitaasti, jotta hoitaja ymmärtäisi. Nämä esimerkit kuvaavat kielitietoisuutta, joka tukee kanssakäymistä monikielisissä yhteisöissä. On mahdollista, että hoivatyön kiireessä muun henkilökunnan aika, energia ja kärsivällisyys eivät aina riitä tämänkaltaisiin kohtaamisiin. Osalla haastateltavista on hyviä ja kannustavia kokemuksia myös työkavereiden kanssa, kun taas osa kertoo ulossulkemisesta työpaikalla, kun työkaverit eivät tervehdi eivätkä halua työskennellä parina ulkomailta tulleen kanssa.
Ikäihmiset kuitenkin osallistuivat aktiivisesti kielenoppimisprosessiin. Rohkaisevilla kohtaamisilla, yhteisymmärrykseen pyrkimisellä ja virheiden korjaamisella oli positiivinen vaikutus opiskelijoiden motivaatioon uskaltaa käyttää suomen kieltä ja oppia lisää.
Ikäihmiset arjen tukena ja turvana
Lähihoitajaopiskelijat kokivat myös saavansa ikäihmisiltä tukea ja läsnäoloa arkeensa. Kun opiskelijoilla oli rankka päivä, he saattoivat pysytellä kauemmin suosikkiasukkaan luona ja halata häntä. Ennen pidempiä vapaajaksoja hoitajat letittivät asukkaan hiukset ja kertoivat, että ovat jonkin aikaa poissa. Eräs haastateltava kertoi tuntevansa olonsa tyhjäksi, kun ei muutamaan päivään näe asukkaita. Moni haastateltava kertoi myös, että asukkaat ovat esittäneet toiveen, että hoitajat jäisivät työskentelemään hoivayksikköön myös nykyisen kolmen vuoden oleskeluluvan päätyttyä.
Monelle kokeneelle sairaanhoitajalle läheinen suhde asukkaiden kanssa oli uutta; jos oli aiemmin työskennellyt esimerkiksi leikkaussalihoitajana, kanssakäyminen oli täysin erilaista. Yksi haastateltavista kommentoi, että ikäihmisten hoidossa on suhtauduttava asiakkaisiin kuin perheenjäseniin. Haastatteluissa murheen aihe olikin omaisten vähäiset käynnit joidenkin asukkaiden luona tai omaisten puuttuminen kokonaan.
Haastattelukertomuksissa käy myös ilmi ikäihmisten välittäminen hoitajista. Raskasta työtä ja selkäkipua sympatisoidaan ja voinnista kysytään. Eräs haastateltava kertoi, että asukas oli laulanut hänelle syntymäpäivän johdosta onnittelulaulun. Se, että asukas muisti hänen syntymäpäivänsä, oli haastateltavalle yllättävää ja ilahduttavaa. Suuri osa opiskelijoista asuu kaukana omasta perheestään, jolloin työkaverit ja asiakkaat ovat ne henkilöt, joita he arjessaan eniten kohtaavat.
Suhteet opiskelijoiden ja ikäihmisten välillä näyttäytyivät molemminpuolisesti huolehtivina. Siinä, missä opiskelijat osoittivat aitoa välittämistä asukkaista, kertomuksissa korostui myös ikäihmisten välittäminen heistä. Kohtaamalla hoivaopiskelijat ihmisinä, ikäihmiset tukivat heitä arjessa ja toivat tukea vaikeisiin päiviin.
Monisuuntaisesta kotoutumisesta
Kotoutumiskäsitteen teoretisointiin on ehdotettu käsitettä sosiaalisista ankkureista, jotka kiinnittävät ihmistä yhteisöön. Sosiaaliset suhteet luovat turvallisuutta ja pysyvyyttä ja vaikuttavat myös identiteettiin. Lea Klarenbeek (2021) tuo esiin lähestymistavan, joka korostaa ihmisten välisiä suhteita. Kaksisuuntaista kotoutumista on aiemmin lähestytty tarkkailemalla, miten ”ulkopuoliset” (esimerkiksi maahan muuttaneet) vaikuttavat niihin, joiden katsotaan jo kuuluvan yhteiskuntaan, tai miten nämä voivat vaikuttaa ”ulkopuolisten” kuulumiseen. Klarenbeekin ehdottamassa ymmärryksessä kotoutumisesta nämä valtasuhteisiin liittyvät kategoriat, ja niiden myötä sosiaaliset rajat ihmisten välillä, muuttuvat ja häilyvät.
Kuten perinteisissä käsityksissä kotoutumisesta maahan muuttaneista ja maahan jo kuuluvista, myös hoivatyössä on omat valtasuhteensa – hoivaa antava ja hoivaa tarvitseva. Tutkimukseen osallistuneiden opiskelijoiden kertomuksissa eri valtasuhteet muokkautuvat uudelleen tavalla, joka muistuttaa Klarenbeekin kotoutumiskäsitettä. Kertomuksissa vuorovaikutustilanteissa korostuu molemminpuolinen kunnioitus ja yhteisymmärryksen tavoitteleminen. Lisäksi ikäihmiset, jotka jäävät usein taustalle keskusteluissa kotoutumisesta, esitetään kertomuksissa aktiivisina osapuolina ja myös eräänlaista vastavuoroista hoivaa tarjoavina toimijoina.
On selvää, että kansainvälisen hoivahenkilökunnan rekrytoinneissa ja asettumisessa Suomeen on haasteita, joita on ratkottava yhdessä. Työnantajien ja rekrytoijien on toimittava vastuullisesti ja eettisesti, ja koko työyhteisöllä on tärkeä rooli uusien hoitajien kielenoppimisen ja kotoutumisen tukemisessa. Kielen opetukseen on myös turvattava riittävät resurssit. Yksittäiset hoitajat kantavat myös itse vastuuta muun muassa kielen opiskelemisesta, ja tutkimuksessani tämä näyttäytyykin asiana, jonka he tunnistavat olevan äärimmäisen tärkeä, ja johon he pyrkivät. Tässä tekstissä keskiössä ovat pienet, arkiset kohtaamiset hoitajien ja ikäihmisten välillä. On muistettava, että myös nämä ovat osa sitä muutosta, mitä hoivahenkilökunnan kansainväliset rekrytoinnit tuovat mukanaan. Kohtaamiset tapahtuvat arjen tasolla, ja kotoutuminen ihmisten välillä.
Bloggen Mobile Futures utforskar olika teman och metoder som är kopplade till vår forskning. Den skrivs av våra forskare och publiceras på olika språk. Om du vill samarbeta med oss, tveka inte att kontakta oss på hello@mobilefutures.fi.
Mobile Futures -blogissa tarkastellaan eri teemoja ja tutkimukseen liittyviä menetelmiä. Blogia kirjoittavat ovat tutkijamme, ja se julkaistaan eri kielillä. Jos haluat tehdä yhteistyötä kanssamme, ota rohkeasti yhteyttä osoitteeseen hello@mobilefutures.fi.
Mobile Futures blogg tar upp olika teman och metoder som är kopplade till vår forskning. Den skrivs av våra forskare och publiceras på olika språk. Om du vill samarbeta med oss, tveka inte att ta kontakt på hello@mobilefutures.fi.